Sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykset

Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, niin sanottuja sote-palveluita, tuotetaan sekä julkisen että yksityisen sektorin palveluina. Myös useat sosiaali- ja terveysjärjestöt tuottavat sekä maksullisia että maksuttomia palveluita. Pääasiallisesti sote-palvelut ovat julkisin varoin tuotettuja, joita edellä mainitut yksityiset ja eri järjestöjen tuottamat palvelut täydentävät.

Hyvinvointialueet (21 aluetta sekä Helsingin kaupunki) ovat vuodesta 2023 lähtien vastanneet sote-palveluiden eli perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palveluiden järjestämisestä. Tavoitteena oli turvata laadukkaat palvelut ja niiden saatavuus, varmistaa työvoiman saatavuus ja hillitä kustannusten kasvua muun muassa integroimalla sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palveluita sekä kehittämällä perusterveydenhuoltoa erikoissairaanhoidon kustannusten hillitsemiseksi. Ihan kaikilta osin ei näihin tavoitteisiin ole päästy ja monet hyvinvointialueet kamppailevat tällä hetkellä muun muassa talousvaikeuksien kanssa.

Sote-palveluiden järjestämisen haasteita voidaan tunnistaa useita, joihin tulee etsiä aktiivisesti ratkaisuja niin valtion kuin hyvinvointialueiden toimesta. Näitä ovat muun muassa: 

- riittämätön valtion rahoitus ja kustannusten jatkuva kasvu.
Valtion rahoitus on kuluihin nähden kohtuuttoman pieni muun muassa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueilla. Samaan aikaan valtio edellyttää aikataulullisesti tiukkoja sopeutustoimia kulujen hillitsemiseen. Tämä johtaa puolestaan vääjäämättä palvelujen keskittämiseen ja supistamiseen. Valtion rahoitusmallia tuleekin uudistaa niin, että siinä huomioidaan Itä-Suomen väestön ikärakenne ja otetaan sairastavuus paremmin huomioon. Myös sopeutumistoimien aikataulua on jatkettava.

- riittämätön henkilöstö ja siitä johtuva henkilöstön kuormittuminen sekä alan veto- ja pitovoiman heikentyminen.
Kun säästöjen saamiseksi on vähennetty henkilöstöä, on etenkin asiakas- ja potilastyössä olevan henkilöstön työmäärä lisääntynyt ja kasvattanut henkilöstön kuormittumista. Pelkona on, että alan veto- ja pitovoiman heikentyminen johtaa vähitellen henkilöstöpulaan. Tämä on asia, johon tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä myös henkilöstön eläköityminen on lähivuosina yksi merkittävimmistä työvoimaan liittyvistä haasteista. Hyvinvointialueiden henkilöstöstä noin kolmasosa on jäämässä eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Heistä suurin osa on hoitotyöntekijöitä: lähihoitajia ja sairaanhoitajia.

-  palvelujen saatavuuden ja riittävän ajoissa hoitoon pääsyn vaikeutuminen. 
Säästösyistä palvelujen supistaminen on ollut ymmärrettävää. Se on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa riittävän ajoissa hoitoon pääsy on vaikeutunut. Tämä kääntää tilanteen pidemmällä ajanjaksolla päinvastaiseksi kuin mihin on pyritty. Kun ihminen ei pääse ajoissa tutkimuksiin ja hoitoon, ongelmat vaikeutuvat ja niiden hoitaminen tulee entistä kalliimmaksi. Erityisesti tämä tulee kasvattamaan erikoissairaanhoidon kuluja, kun perusterveydenhuolto ei pysty ajoissa vastaamaan väestön palvelutarpeeseen.

- väestön ikääntyminen ja osittain siihen liittyvä hoidon ja palvelujen kasvava tarve.
Väestön elinikä kasvaa, mikä on hyvä asia, mutta samaan aikaan kasvaa myös ikääntyvän väestön palvelutarve. Osa iäkkäistä ei enää pärjää kotona edes kotiin vietävien palvelujen avulla, vaan he tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa. Samaan aikaan näitä hoivapaikkoja on vähennetty, jälleen säästösyistä, ja siksi osa ikääntyneistä odottaa paikkaa kohtuuttoman pitkään. Osa heistä on edelleen kotona usein itsekin apua tarvitsevan omaishoitajan turvin ja osa erikoissairaanhoidon hoitopaikoissa. Tähän tulisi puuttua mahdollisimman pian esimerkiksi julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien sekä järjestöjen nykyistä tiiviimmällä yhteistyöllä.

Lopuksi - valtion talousarviossa sote-menojen osuus on noin 30 % eli lähes kolmasosa. Sote-palvelujen suurimmat menoerät kohdistuvat erikoissairaanhoitoon, iäkkäiden palveluihin, perusterveydenhuoltoon ja vammaisten palveluihin. Siten ei ole aivan saman tekevää talouden ja myöskään potilasturvallisuuden kannalta, miten ja millä perusteella sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehitetään. Siksi päätöksentekijöissä tulee olla myös vahvoja sote-alan osaajia.

Lähteet:

Hakulinen T, Holopainen A. 2026. Mielipide: Kuulluksi tuleminen keskeistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Karjalainen 11.7.2026.

Pääkirjoitus: Hoitajaralli kertoo vanhusten kotihoidon ongelmista. Helsingin Sanomat 28.7.2026.

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2026. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä ja vastuut. Päivitetty 15.5.2026. https://stm.fi/sotepalvelut/jarjestelma-vastuut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2026. Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon entistä pidempään - jonot erikoissairaanhoitoon ovat lyhentyneet. Tiedote 3.6.2026. https://thl.fi/ajankohtaista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sote-talous, vuodelta 2025. https://thl.fi/data-ja-tilastot/sote-talous